Helmikuun järkiliitto?

Tammikuun kihlausta pidetään suomalaisen sopimusyhteiskunnan syntyhetkenä. Työnantajat tunnustivat ammattiliitot ja SAK:n neuvotteluosapuoliksi 76 vuotta sitten, tammikuun 23. päivänä vuonna 1940. Talvisota vaati kansallista yhtenäisyyttä ja aseveljeys tiivisti eri kansalaisryhmien yhteistyötä.

 

Viime vuosina suomalaisilla ei ole mennyt hyvin ja se tuntuu yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, myös työmarkkinoilla. Yhteishenkeä tarvitaan nyt kipeästi. Työmarkkinasovintoon pitäisi olla kaikki asialliset syyt ja myös realistiset eväät. Vaikka tunnetila ei nyt sallisi kihlautumista, on järkiperäinen sovinto yhä mahdollinen. Kehtaisiko sitä kutsua vaikka helmikuun järkiliitoksi? Tulosten kannalta on parempi, että järjestöt tekevät työtä keskenään ilman julkisuutta ja tiukkaa takarajaa. Toisaalta presidentti Niinistö on oikeassa: hyvä ei ole kevättä riidellen kohdata.

 

Viime aikojen keskustelua on vaivannut se, että monet keskittyvät vain yhteen tai toiseen yksittäiseen kysymykseen. Kokonaisuus on hämärtynyt, eikä yhteistä etua tahdota nähdä tai tunnustaa. Koetetaan nähdä metsä puilta ja tunnistaa, millä eväillä Suomen talous nousee.

 

Ensinnäkin: hallitus ei ole tehnyt pakkolaeiksi leimattua kilpailukykypakettia ihmisten kiusaksi, vaan suomalaisen työn kilpailukyvyn palauttamiseksi – jotta työpaikkoja kyetään pelastamaan ja uusia työpaikkoja saadaan syntymään. Jos työmarkkinajärjestöt pystyvät saavuttamaan hallituksen asettaman kilpailukykytavoitteen muilla keinoilla kuin lakipaketin avulla, tämä käy, kunhan korvaavassa paketissa on riittävästi rakenteellisia, pysyviä elementtejä.

 

Toiseksi: olennainen osa kokonaisuutta olisi palkkamaltti vuodelle 2017. Samalla synnytetään toivottavasti vientisektoriin nojaava Suomen malli palkanmuodostukseen. SAK:n tarjous on tältä osin hyvä pohja.

 

Tein aikoinaan väitöskirjani korporatismista ja teollisesta kilpailukyvystä ja käsittelin siinä myös Ruotsia. Sielläkään ei siirtymä keskitetyistä tulosopimuksista toimiala- ja yrityskohtaiseen joskin koordinoituun palkanmuodostukseen ollut aivan niin harmoninen kuin monet jälkikäteen luulottelevat. Prosessi alkoi työsulku- ja lakkoaallolla vuonna 1980 ja kesti 1990-luvun lopulle. Meidän ei kannata toistaa naapurin virheitä, vaan ottaa niistä oppia ja hyödyntää Ruotsin mallin parhaita puolia.

 

Kolmanneksi: paikallisen sopimisen ja henkilöstön aseman edistäminen on nyt kolmikantaisessa valmistelussa. Paikallinen sopiminen lisääntyy luontaisestikin, koska työelämä muuttuu ja yritysten tarpeet ovat aiempaa eriytyneempiä. Onnistunut paikallinen sopiminen edellyttää vahvaa luottamusta ja yrityksen asioista hyvin informoituja päätöksentekijöitä myös työntekijöiden puolella. Paikallisen sopimisen ja henkilöstön aseman vahvistaminen yritysten päätöksenteossa kulkevat käsi kädessä, kun pyrimme vahvistamaan luottamusta ja tuottavuutta. Lauri Ihalainen käytti tästä äskettäin painavan puheenvuoron.

 

Neljänneksi: viime kuukausien kokemusten perusteella työrauha on noussut entistä suurempaan arvoon. Tässä työmarkkinajärjestöillä on jäänyt urakka pahasti kesken, ratkaisun hakemisesta kun sovittiin periaatteessa jo vuoden 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksessa. Työrauhan paraneminen vahvistaisi luottamusta ja antaisi yrityksille uskoa investoida ja luoda työpaikkoja Suomessa ja Suomeen.

 

Tässä kaikessa on suomalaisen palkansaajan kannalta paljon pelissä. Työpaikkojen säilymisen lisäksi yksittäisen kansalaisen kannalta on olennaista, että vuodelle 2017 kaavaillut 1,5 miljardin euron lisäsäästöt perutaan, jos hintakilpailukykyä korjataan kasvun vauhdittamiseksi. Lisäksi toteutetaan miljardin euron suuruiset kevennykset palkansaajien verotukseen, jos kilpailukyvyn korjausliike onnistuu.

 

Talouspoliittisesti tämä on järkevä kokonaisuus Suomen kaltaisessa avoimessa taloudessa, kun mittarina on työllisyys ja kestävä kasvu. Yhtäältä hintakilpailukykyä korjataan, jotta vienti saadaan vetämään ja investoinnit liikkeelle. Toisaalta verotusta kevennetään, jotta työn tekemistä kannustetaan ja kotimainen kysyntä voimistuu.

 

Logiikka on selkeä: jos vientiin ja yksityiseen sektoriin nojaava kasvu vahvistuu ja työllisyys kohenee, se pönkittää myös julkista taloutta ja vähentää painetta lisäsäästöihin. Näillä eväillä Suomi voidaan saada uuteen nousuun. Se vaatii joukkuepeliä, johon toivottavasti pystymme.

ollirehn

Olli Rehn on koulutukseltaan filosofian tohtori. Hän on valmistunut Oxfordin yliopistosta pääaineenaan poliittinen taloustiede.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu